Jos menet Thaimaahan rantalomalle, joudut väistämättä tekemisiin hyttysten kanssa. Hankalimpia ovat noin viiden aikaan iltapäivällä ilmaantuvat hyttyset. Aivan kuin suomalaiset lajitoverinsa ne himoitsevat meistä toisia enemmän kuin toisia - kahdesta vierekkäin istuvasta vain toinen voi saada puremia. Tuohon aikaan iltapäivästä ilma on hautovan kuumaa, ja hikoillessa hyttyskarkote saattaa haihtua iholta hyvinkin nopeasti. Toisaalta ajatuskin liikkumisesta päästä varpaisiin vaatetettuna tuohon kellonaikaan ahdistaa. Nuo iltapäivähyttyset eivät pidä edes ääntä, niitä ei yksinkertaisesti huomaa ennen kuin jalat ovat täynnä kutiavia paukamia, jotka parenevat hitaasti. Illalla saat tutustua vielä muihin hyttyslajeihin, myös niihin suurikokoisempiin.
Monet matkaoppaat kehottavat pukeutumaan illalla pitkiin housuihin ja pitkähihaiseen puseroon, hyvä kun eivät pipoon ja kaulahuiviin. Väljät puuvillaiset housut ovat ihan ok, mutta Thaimaassa on kuuma illallakin enkä ole kymmenen vuoden aikana nähnyt siellä ainoatakaan pitkähihaiseen puseroon pukeutunutta turistia.
Hyttyset levittävät esimerkiksi dengue-kuumetta, joka onneksi useimmiten on niin lievä, ettei sitä edes huomaa, ja japanilaista aivokuumetta, jota vastaan on onneksi rokote, jos oleilee pitempään Thaimaassa. Tavallisen turistin riski sairastua parin viikon matkalla on onneksi hyvin pieni. Ei siis tarvitse saada paniikkikohtausta, jos varotoimista huolimatta saa pari paukamaa.
Ilmastoiduissa hotellihuoneissa hyttysiä ei yleensä ole, varsinkin kun siivoojat tapaavat suihkuttaa myrkkyä huoneisiin aina siivottuaan. Puutarhan keskellä olevissa bungaloweissa sen sijaan voi olla hyttysiä kiusaksi asti, ja kun kuljet edestakaisin terassin ja huoneen väliä, niitä puikahtaa vääjäämättä sisätiloihin. Päivällä hiekkarannalla tai altaalla hyttysiä ei ole.
HYVÄ TIETÄÄ:
Kannattaa käyttää tehokkaimpia saatavilla olevia hyttyskarkotteita, esimerkiksi sellaisia jotka sisältävät DEETa (dietyylitoluamidi). Ota matkalle mukaan OFFia tai vastaavaa - vahvinta mahdollista versiota, sekä iholle siveltävää geeliä että suihkutettavaa. Sivele hyttyskarkotetta erityisesti jaloillesi noin neljän maissa iltapäivällä, sillä näkymättömät ja äänettömät hyttyset vainoavat sinua juuri ennen auringonlaskua, kun olet tullut rannalla vietetyn päivän jälkeen bungalowiisi, käynyt suihkussa ja istahtanut terassille nauttimaan kylmästä juomasta. Lisää karkotetta aika ajoin, sillä hikoillessa se haihtuu nopeasti. Geelimäinen karkote pysyy iholla yleensä pitempään kuin suihkutettava. Spray-karkotteella voit suihkuttaa hiuksesi ja vaatteesi.
Tehokkaita hyttyskarkotteita voit saada paikallisista apteekeista, mutta ainakin yksi geeli ja yksi suihke kannattaa olla mukana matkalaukussa. Talvella suomalaisista kaupoista voi olla vaikea löytää niitä, mutta apteekeista pitäisi löytyä.
HYVÄ TIETÄÄ:
Ota mukaan matkalle pistorasiaan kiinnitettävä hyttyskarkotin (sellainen johon pannaan tabletti yöksi) tai osta sellainen paikallisesta kaupasta. Varsinkin maantasalla oleviin bungaloweihin tulee helposti hyttysiä sisään kaikenlaisista koloista, joten karkotin takaa rauhallisen yöunen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti