tiistai 15. tammikuuta 2008

Hyttyset

Jos menet Thaimaahan rantalomalle, joudut väistämättä tekemisiin hyttysten kanssa. Hankalimpia ovat noin viiden aikaan iltapäivällä ilmaantuvat hyttyset. Aivan kuin suomalaiset lajitoverinsa ne himoitsevat meistä toisia enemmän kuin toisia - kahdesta vierekkäin istuvasta vain toinen voi saada puremia. Tuohon aikaan iltapäivästä ilma on hautovan kuumaa, ja hikoillessa hyttyskarkote saattaa haihtua iholta hyvinkin nopeasti. Toisaalta ajatuskin liikkumisesta päästä varpaisiin vaatetettuna tuohon kellonaikaan ahdistaa. Nuo iltapäivähyttyset eivät pidä edes ääntä, niitä ei yksinkertaisesti huomaa ennen kuin jalat ovat täynnä kutiavia paukamia, jotka parenevat hitaasti. Illalla saat tutustua vielä muihin hyttyslajeihin, myös niihin suurikokoisempiin.

Monet matkaoppaat kehottavat pukeutumaan illalla pitkiin housuihin ja pitkähihaiseen puseroon, hyvä kun eivät pipoon ja kaulahuiviin. Väljät puuvillaiset housut ovat ihan ok, mutta Thaimaassa on kuuma illallakin enkä ole kymmenen vuoden aikana nähnyt siellä ainoatakaan pitkähihaiseen puseroon pukeutunutta turistia.

Hyttyset levittävät esimerkiksi dengue-kuumetta, joka onneksi useimmiten on niin lievä, ettei sitä edes huomaa, ja japanilaista aivokuumetta, jota vastaan on onneksi rokote, jos oleilee pitempään Thaimaassa. Tavallisen turistin riski sairastua parin viikon matkalla on onneksi hyvin pieni. Ei siis tarvitse saada paniikkikohtausta, jos varotoimista huolimatta saa pari paukamaa.

Ilmastoiduissa hotellihuoneissa hyttysiä ei yleensä ole, varsinkin kun siivoojat tapaavat suihkuttaa myrkkyä huoneisiin aina siivottuaan. Puutarhan keskellä olevissa bungaloweissa sen sijaan voi olla hyttysiä kiusaksi asti, ja kun kuljet edestakaisin terassin ja huoneen väliä, niitä puikahtaa vääjäämättä sisätiloihin. Päivällä hiekkarannalla tai altaalla hyttysiä ei ole.

HYVÄ TIETÄÄ:

Kannattaa käyttää tehokkaimpia saatavilla olevia hyttyskarkotteita, esimerkiksi sellaisia jotka sisältävät DEETa (dietyylitoluamidi). Ota matkalle mukaan OFFia tai vastaavaa - vahvinta mahdollista versiota, sekä iholle siveltävää geeliä että suihkutettavaa. Sivele hyttyskarkotetta erityisesti jaloillesi noin neljän maissa iltapäivällä, sillä näkymättömät ja äänettömät hyttyset vainoavat sinua juuri ennen auringonlaskua, kun olet tullut rannalla vietetyn päivän jälkeen bungalowiisi, käynyt suihkussa ja istahtanut terassille nauttimaan kylmästä juomasta. Lisää karkotetta aika ajoin, sillä hikoillessa se haihtuu nopeasti. Geelimäinen karkote pysyy iholla yleensä pitempään kuin suihkutettava. Spray-karkotteella voit suihkuttaa hiuksesi ja vaatteesi.

Tehokkaita hyttyskarkotteita voit saada paikallisista apteekeista, mutta ainakin yksi geeli ja yksi suihke kannattaa olla mukana matkalaukussa. Talvella suomalaisista kaupoista voi olla vaikea löytää niitä, mutta apteekeista pitäisi löytyä.

HYVÄ TIETÄÄ:

Ota mukaan matkalle pistorasiaan kiinnitettävä hyttyskarkotin (sellainen johon pannaan tabletti yöksi) tai osta sellainen paikallisesta kaupasta. Varsinkin maantasalla oleviin bungaloweihin tulee helposti hyttysiä sisään kaikenlaisista koloista, joten karkotin takaa rauhallisen yöunen.

lauantai 12. tammikuuta 2008

Hymy ja nauru




Thaimaalainen tunnetaan hymystään. Suomalaisturisti pääsee helposti lomatunnelmaan kohdatessaan kaikkialla lämpimästi hymyileviä alkuasukkaita. Omatkin suupielet vääntyvät väkisin ylöspäin. On kuitenkin hyvä tietää, että thaimaalainen hymyilee myös ollessaan hämmentynyt, pettynyt, loukkaantunut tai vihainen. Hän voi myös rahastaa hymyllään. Pienen tytön hymyn saa Pohjois-Thaimaassa kuvata viidellä bahtilla, mutta bangkokilaisessa jetset-yökerhossa tapaamasi kaunottaren jalat alta vievä hymy saattaa maksaa muutaman tuhat bahtia.

Tyttäreni matkusti kerran taksilla, jonka kuljettaja oli vähällä ajaa jalankulkijan päälle. Selvittyään täpärästi vaaratilanteesta kuljettaja oli puhjennut valtaisaan nauruun. Se kuulosti kieltämättä oudolta, vaikka tyttäreni tiesi, että se oli kuljettajan pyrkimys säilyttää kasvonsa. Kun asuimme Samuilla, kotikylämme kauppiasrouva nauroi aina lähes koko ajan, kun keräilin ostoksia kaupan ainoaan ostoskoriin. Sekin tuntui aluksi oudolta, ja tunsin itseni lähinnä sirkuseläimeksi, ennen kuin totuin olemaan kirjaimellisesti naurunalaisena. Naurullaan kauppias todennäköisesti ilmaisi, että oli hämillään, koska olin oudon näköinen, käyttäytyin oudosti eikä hän osannut keskustella kanssani, mutta silti hän halusi suhtautua minuun ystävällisesti.

Bangkokilainen taksikuski löysi oikean kadun, mutta ei hotellia. Hän ajoi katua edestakaisin ja nauroi. Samalla me molemmat yritimme vilkuilla hotellien kylttejä kadun varrella. Lopulta hän kävi kysymässä apua poliisilta, joka osasi neuvoa oikeaan osoitteeseen. Nauroimme helpottuneena molemmat.

Kun palasimme Thaimaan-vuotemme jälkeen Suomeen, ja kävin ensimmäistä kertaa kaupassa kymmenvuotiaan poikani kanssa, tämä kommentoi ihmeissään: "Ne kaupan tädit ei yhtään hymyilleet!" Emmekä siis mekään. Suupielet, jotka olivat vuoden aikana virittyneet lähes jatkuvaan hymyyn, vajosivat takaisin perusasentoonsa.

Thaimaalaiset osaavat pitää hauskaa hilpeän lapsekkaalla tavalla, sanuk, niin kuin he sanovat. He haluavat, että työnteko on sanuk ja vapaa-aika on sanuk. Hauskanpitoon liittyy aidon iloinen hymy ja nauru, ja se tarttuu jos mikä.

perjantai 11. tammikuuta 2008

Huijaaminen

Kun olin tyttäreni kanssa ensimmäistä kertaa matkalla Samuilta Etelä-Thaimaahan, ja bussimme lähestyi Surathanin kaupunkia, ystävällinen naishenkilö vieressämme kysyi, minne olimme menossa. Kerroimme, että Hat Yaihin. Bussi pysähtyi pysäkille, ja nainen neuvoi meitä jäämään pois. Samalla hän kiljui ulos, että täältä tulee Hat Yaihin menijöitä. Ulkopuolella tietävän näköinen nuori mies pyysi lippumme ja viittoi seuraamaan. Luulimme, että hän on matkatoimistovirkailija, joka saattaa meidät Hat Yaihin menevälle minibussille, mutta hän istuttikin meidät songtaon lavalle.
"50 bahtia kummaltakin", ilmoitti mies.
"Mistä hyvästä?" yritimme kysyä.
"50 bahtia kummaltakin, niin vien teidät lipussa ilmoitettuun matkatoimistoon."
"Se on ihan liikaa. Maksamme 50 bahtia yhteensä."
"Nouskaa ulos autosta sitten", komensi mies tylysti.
Olisimme nousseetkin, mutta bussin lähtöön oli enää 20 minuuttia eikä meillä ollut aavistustakaan, oliko lähtöpaikka lähellä vai kaukana. Alistuimme siis tähän laillistettuun ryöstöön, ja mies kuljetti meidät pari korttelia eteenpäin. Olisimme aivan hyvin voineet kävellä tuon matkan. Sittemmin huomasimme, että vastaavaa huijausta tapahtui Surathanissa päivittäin. Aivan tavallista oli, että kyseisellä bussipysäkillä rautatie- tai bussiasemalle menossa olevat turistit houkuteltiin ulos bussista takseihin, vaikka kyseinen bussi olisi vienyt heidät perille saakka. Bussinkuljettaja ei välittänyt mitä tapahtui, ainakin näytteli täysin kielitaidotonta.

Thaimaan vuotemme aikana opimme pikku hiljaa Aasiassa matkustamisen niksejä. Tärkein oivallus oli, että koskaan ei saanut ihan sitä mitä luuli ostaneensa. Jännitys säilyi joka matkalla.

Seuraavalla reissullamme osasimme suoraan rautatieasemalle. Kun astuimme ulos bussista, luoksemme tuli ystävällinen mies juhlavassa univormussa ja pyysi nähdä lippumme. Sitten hän näytti meille, mistä juna lähtisi.
"Mutta junan lähtöön on puolitoista tuntia. Vien teidät paikkaan, missä voitte odottaa".
Ja niin hän saattoi meidät lähellä sijaitsevaan ravintolaan. Meidät istutettiin pöytään ja ruokalista kiikutettiin eteen. Osoittautui, että univormupukuinen mies oli ravintolan työntekijä eikä suinkaan rautatieläinen. No, jossainhan me olisimme kuitenkin joutuneet odottamaan. Ehkä emme olleet höynäytettäviä tehomarkkinoinnin uhreja vaan hyvin palveltuja matkailijoita. Ero on joskus hiuksenhieno.

HYVÄ TIETÄÄ:

Suomalaisen on hyvä muistaa, että kulttuurierot selittävät osan thaimaalaisten huijauksista. Kauppias ei voi sanoa, että hänellä ei ole kysymääsi tavaraa. Hänen on sanottava, että sitä ei saa koko maasta ja ylipäätään se on niin kehnoa, ettei sitä kannattaisi ostaa vaikka saisi. Räätäli ei voi myöntää, että hän tilasi eri kangasta kuin mistä olitte sopineet. Hän väittää kivenkovaan, että kyllä se on ihan samaa, se on vain pakassa litistynyt erilaiseksi. Ja niin edelleen. Ei kannata ryhtyä väittelemään, se ei johda mihinkään.

HYVÄ TIETÄÄ:

Jos olet kävelemässä kohti tunnettua nähtävyyttä, sinut saattaa pysäyttää tuktuk-kuski, joka ilmoittaa kohteen olevan juuri tänään suljettu. Älä ihmeessä usko. Kuskin tarkoitus on saada sinut kyytiinsä ja kultakauppaan, josta hänelle maksetaan komissio.

HYVÄ TIETÄÄ:

Thaimaa on matkailijan kannalta melko turvallinen maa, mitä tulee ryöstöihin ja taskuvarkauksiin. Paljon tavallisempaa on, että matkailijalta höynäytetään rahat tavalla tai toisella. Usein on kyse aika pienistä summista, ja yleinen ärtymys juksatuksi tulemisesta on ainoa varsinainen seuraus. Suuri osa matkailijoista ei koskaan edes huomaa tulleensa höynäytetyksi. Ole tarkkana, mutta älä suotta pilaa lomaasi kiukustumalla. Jos songtaon kuljettaja vaatii sinulta 50 bahtin matkasta 100 bahtia, kyse on kuitenkin vain yhdestä eurosta. Sellaisen vuoksi ei kannata menettää yöuniaan.

torstai 10. tammikuuta 2008

Hieronta ja hemmottelu

Thaimaa on kuuluisa hieronnastaan. Tuntuu, että lähes kaikki thaimaalaiset osaavat hieroa yhtä lailla kuin kokata hyvää ruokaa. Hyvän olon tuottaminen toinen toisilleen on tässä kulttuurissa luontevaa: äidit hierovat lapsiaan, nuoret isovanhempiaan, ystävät toinen toisiaan. Kun seuraa thaimaalaista vanhusta, joka ketterästi kipuaa songtaon lavalle ja istuu rennossa kyykkyasennossa, tulee miettineeksi, olisiko thaihierontaan liittyvällä nivelten niksauttelulla ja venytyksillä osuutensa asiaan. On myös hauska seurata nuoria thaimaalaisia miehiä, jotka käyvät säännöllisesti hoidattamassa itseään ja nauttivat silminnähden jalkahieronnoista ynnä muista hemmottelupalveluista.

Thaihierontaa kannattaa ilman muuta kokeilla. Tosin siinä väännetään ja venytetään vartaloa niin moneen suuntaan, että jos on kremppoja jossain osassa vartaloa, kannattaa ehkä miettiä kahdesti.

Erityisesti ensi kertaa Thaimaahan matkustavaa voi hämmentää mielikuva thaihieronnasta, jonka on Suomessa tottunut yhdistämään seksipalveluihin. Oikealla thaihieronnalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä seksin eikä prostituution kanssa.

Matkailija voi nauttia myös monista muista hyvän olon palveluista: tarjolla on erilaisia kasvohoitoja, vartalohoitoja ja kauneushoitoja huomattavasti edullisempaan hintaan kuin Suomessa. Bangkokissa ja suurimmissa turistikeskuksissa on tarjolla myös kauneuskirurgiaa ja ei-kirurgisia ryppyjenpoistoja ja kasvojenkohotuksia tarjoavia kauneuskeskuksia. Näitä hoitoja annetaan myös kansainvälisissä yksityissairaaloissa, kuten Bangkokin Bumgrundgradissa ja Bangkok-Pattaya Hospitalissa. En ole itse niitä kokeillut, mutta ymmärtääkseni taso ei ole ainakaan kehnompi kuin länsimaissa keskimäärin.

HYVÄ TIETÄÄ:

Thaihieronta (thai massage, ancient massage)

Perinteistä terapeuttista hierontaa, joka poikkeaa hyvin paljon siitä, mitä suomalaiset pitävät hierontana. Siihen kuuluu esimerkiksi akupainantaa, nivelten niksauttelua ja venytyksiä. Hierontaa annetaan eri tasoisena ja erilaisissa olosuhteissa: hiekkarannalla palmun varjossa, vaatimattomissa erilaisiin hierontoihin erikoistuneissa tiloissa ja kalleimmillaan spa-kylpylöissä. Vaihtoehtona voi olla myös oil massage, Swedish massage tai herbal massage, ja kylpylöissä on erilaisia hemmotteluyhdistelmiä.

Jalkahieronta (foot massage)

Akupisteisiin, ns. refleksologiaan eli hermoratoihin perustuva jalkojen hieronta. Tuntuu hyvältä päälakea myöten, todella nautinnollinen hoito. Näitä paikkoja ovat Thaimaan turistipaikat ja Bangkok tulvillaan. Valitse paikka, jossa on mukavat lepotuolit ja ilmastointi. Käy lomasi viimeisessä thaihieronnassa tai jalkahieronnassa juuri ennen kotimatkaa - selviät paremmin pitkästä lennosta!

Kasvo- ja vartalohoidot

Kauneushoitoloilla on runsas valikoima erilaisia hoitoja. Hinnat vaihtelevat, jotkut voivat olla aika kalliitakin. Hoitoloilla on kansiot, joissa hoidot esitellään kuvin ja sanoin (yleensä myös englanniksi), joten valinnan tekeminen on helppoa.

Seksuaalinen hieronta

Hieronnan varjolla annettaviin seksipalveluihin (esim. special massage) ei Thaimaassa joudu yleensä vahingossa. Varmuuden vuoksi ei kannata mennä hierontapaikkaan, joka on keskellä tyttöbaarialuetta. Seksi-hierontapalvelut on suunnattu pääasiassa aasialaisille miehille. Yhdistelmä juontaa juurensa vuoteen 1960, jolloin prostituution harjoittaminen ja bordellit kiellettiin Thaimaassa. Niitä korvaamaan syntyivät nk. hieromalaitokset, sillä thaimaalaiset miehet olivat tottuneet käyttämään bordelleja eivätkä halunneet luopua tottumuksistaan.

Hierarkia

Thaimaassa vallitsee tiukka hierarkia. Kun thaimaalainen kohtaa toisen thaimaalaisen, hänen täytyy heti saada selville, onko kanssaihminen arvojärjestyksessä hänen ylä- vai alapuolellaan. Käyttäytyminen ja kielenkäyttö riippuu tuosta tiedosta. Virka-asema, tulotaso, perheen asema, varallisuus, ikä, sukulaisuussuhde - kaikki ne vaikuttavat. Jos juttelet thaimaalaisen kanssa, hänen päällekäyviltä vaikuttavat kysymyksensä vanhemmistasi, varallisuudestasi, iästäsi ja ammattinimikkeestäsi johtuvat tarpeesta luokitella sinut.

Thaimaalainen ei voi edes kuvitella ystävystyvänsä alempiluokkaisen kanssa, saati menevänsä tämän kanssa naimisiin. Ainoa suhde voi olla alais- tai palvelijasuhde. Toisaalta alempiluokkainen voi pyytää ylempiluokkaiselta tietynlaisia suosionosoituksia, vaikkapa apua työpaikan hankinnassa.

Thaimaassa ravintolalaskua ei koskaan jaeta, vaan ylimpänä hierarkiassa oleva maksaa aina kaiken. Jos mies ja nainen käyvät lounaalla yhdessä, ja nainen on varakkaampi tai muuten korkeammassa asemassa, hän maksaa laskun. Hän kokee sen etuoikeutena ja oman asemansa tunnustamisena, joten hän kokisi pyyntösi laskun jakamisesta loukkaavana.

Henkimaailma


Thaimaalaiset uskovat, että näkyvän maailman rinnalla on näkymätön henkimaailma. Henget ja kuolleiden sielut halutaan pitää tyytyväisinä, jotta ne toisivat onnea ja menestystä ihmisille. Kun thaimaalainen rakentaa talon, hän pystyttää tontilla asuville hengille oman pienen talon uudisrakennuksen pihalle. Henkien taloja on kaikkialla, jopa suurten liikerakennusten pihoilla.

Henkien talo muistuttaa miniatyyrikokoista temppeli- tai palatsirakennusta tai perinteistä thaimaalaista rakennusta, joka on asetettu pylvään päähän. Talon sisällä on pienoispatsaita, jotka edustavat talossa asuvia henkiä ja näiden palvelijoita. Monesti niissä näkee myös pienoiskokoisia eläimiä, kuten elefantteja ja hevosia.

Jotta henget pysyisivät tyytyväisinä, niille tuodaan uhrilahjoina kukkia, suitsukkeita, ruokaa ja juomaa. Tavallisin näky henkien talon edustalla on Fanta-pullo pilleineen, mutta henkiä saatetaan hemmotella myös oluella ja viskillä.

Henkien talojen lisäksi monien julkisten rakennusten edustoilla näkee brahmalaisia alttareita, joista tunnetuin on Erawan Shrine Bangkokin Grand Hyatt Erawan -hotellin edustalla. Niiden sisällä on joku hindulainen jumala, kuten nelipäinen Brahma. Näiden alttareiden äärellä thaimaalaiset esittävät toiveitaan, esimerkiksi opiskelijat tentin läpäisyä.

Gekkoliskot



Pienet gekkoliskot torkkuvat piiloissaan päivän ajan, mutta iltaisin ne ryhtyvät metsästämään hyönteisiä syöksähdellen pitkin huoneiden seiniä ja kattoja. Ne ovat siis tarpeellisia hyötyeläimiä ja sitä paitsi ulkonäöltään somia. Niitä ei kannata pelätä eikä kammoksua, ne eivät todellakaan pure! Gekkoja tulee sisätiloihin vain jos sieltä löytyy syötävää, muuten voit seurata niiden puuhastelua ja hauskaa naksuttavaa äännähtelyä bungalowisi terassilla tai hotellihuoneesi parvekkeella. Itse olen niin viehättynyt gekkoihin, että olen antanut tatuoida yhden käsivarteeni, siten minulla on muisto Thaimaan lämpimistä illoista aina mukanani.

Kun ensimmäisen kerran saavuimme Thaimaahan perheen kanssa ja avasimme rantabungalowimme oven, kuulin lasten kauhistuneet kiljaisut. Seuraavaksi näin, mikä ne oli aiheuttanut. Olohuoneen seinältä meitä katseli noin puolen metrin pituinen lisko. Kauhistus kaikkosi saman tien eikä sen koommin tullut takaisin. Myöhemmin illalla kuulimme ulkoa merkillistä ääntelyä, aivan kuin matalaääninen käki olisi lauleskellut, mutta jokainen kukkuu oli edellistä hitaampi, ja noin viiden kukkuun jälkeen se vaikeni. Vasta viikkoja myöhemmin meille selvisi, että sillä lailla lauleskelee juuri meidät vastaanottanut lisko, jonka nimi on tuk-kae, eli se miltä otuksen yskähtelevä ääntely kuulostaa. En ole enää sen jälkeen nähnyt tuk-kaeta sisätiloissa, se on hyvin ihmisarka. Rakennusten ulkoseiniltä sen joskus onnistuu jäljittämään.

Thaimaassa on toki paljon muitakin liskolajeja, tarkkasilmäinen voi bongata joitakin liikkuessaan ulkona.

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Buddhalaisuus


95% thaimaalaisista on buddhalaisia. Thaimaan buddhalaisuus on kuitenkin sekoitus Buddhan opetuksia, hindulaisuutta, animismia ja spiritualismia. Useimmat thaimaalaiset tuntuvat uskovan henkiin, ihmeisiin ja historialliseen Buddhaan itseensä enemmän kuin hänen opetuksiinsa. Myös edesmenneitä kuninkaallisia ja nykyistäkin kuningasta kohdellaan uskonnollisina kulttihahmoina. Thaimaassa buddhalaisuus onkin tiukasti kytköksissä sekä valtionhallintoon että kuninkaaseen.

Thaimaalainen kantaa kaulassaan onnea tuottavia tai pahoja henkiä karkottavia amuletteja, samanlaisia roikkuu myös taksien etupeileistä onnettomuuksia torjumassa. Munkit auttavat valitsemaan sopivan hääpäivän tähdistä katsomalla ja myyvät onnennumeroita vaikkapa lottonumeroiksi.

Temppelialueet ovat täynnä kultaa, kimallusta ja kaikenlaista koristetta - juuri sitä mistä Buddha käsitykseni mukaan opetti pääsemään eroon. Lunastaakseen paremman aseman seuraavassa elämässään thaimaalaiset ovat vuosien saatossa lahjoittaneet temppeleihin melkoisesti maallista mammonaa. Jotkut temppelit ovat ruokkineet tätä lahjoitusvimmaa lupaamalla kaikenlaista mukavaa lahjoituksia vastaan - tosin vasta seuraavassa elämässä.
Toki meriittejä eli "plussapisteitä" seuraavaa elämää varten voi kerätä myös tekemällä hyviä tekoja, mikä osaltaan selittää thaimaalaisten auttamishalun.

Temppeli eli wat on usean rakennuksen muodostama kokonaisuus. Niiden piha-alueilla järjestetään myös maallisia tapahtumia, esimerkiksi markkinoita. Temppeleitä riittää Thaimaassa, mutta matkailijan ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa, jos on parin visiitin jälkeen mielestään nähnyt niitä kylliksi. Varsinkin kun temppelialueilla kiertäminen on varsin hiostavaa puuhaa Thaimaan ilmastossa.

Buddhalaismunkit joutuvat tekemään köyhyyslupauksen. He kulkevat oransseissa kaavuissaan, kerjäävät ruokansa eivätkä saa omistaa mitään. Silti innokkaat seurakuntalaiset lahjoittavat heille temppeleihin rahan lisäksi pesukoneita, tietokoneita, jopa autoja. On haastavaa pysyä kaidalla tiellä, kun maallista hyvää ehdoin tahdoin tuputetaan. Munkit saavat syödä vain ennen puoltapäivää. Aamuisin he kulkevat kerjuukierroksensa ja saavat ruokansa lahjoituksina tavallisilta kansalaisilta.

Temppelit kouluttavat noviiseiksi hakeutuvia nuoria poikia yleisten oppivaatimuksien mukaisesti. Buddhalaiseen temppelilaitokseen kuuluu jopa oma yliopisto, jossa voi suorittaa kelvollisen korkeakoulututkinnon. Varattomien perheiden pojille se onkin ainoa reitti sivistykseen ja oppiarvoihin. Köyhien perheiden tytöiltä tämä mahdollisuus puuttuu, sillä naisia ei temppelikouluihin oteta.

Moni nuori munkki siirtyy siviiliin loppututkinnon suoritettuaan, mikä on aivan hyväksyttävää. Munkkina voi olla pari viikkoa tai lopun ikäänsä, se on jokaisen oma asia. Itse asiassa useimmat nuoret miehet viettävät jonkin ajanjakson temppelissä hankkiakseen meriittiä itselleen ja perheelleen.

HYVÄ TIETÄÄ:

Mentäessä sisään rakennukseen, jossa sijaitsee Buddhan kuva, jalkineet on jätettävä ulkopuolelle. Jos sinut opastetaan polvistumaan, istuudu lattialle "merenneitoasentoon" siten, että jalkasi ovat sivulla poispäin Buddhasta (nainen) tai istu kantapäittesi päälle (mies). Jos et taivu kyseisiin asentoihin, mikä ei ole harvinaista meille teini-iän ohittaneille suomalaisille, kannattaa vetäytyä kohteliaasti paikalta. Temppelirakennukseen ei pidä mennä shortseissa eikä hihattomissa topeissa. Väljät puuvillaiset pitkät housut ja teepaita ovat sopiva asukokonaisuus kulttuurikierrokselle. Varaa mukaan myös sateensuoja, joka suojaa tarvittaessa paitsi sadekuurolta myös paahtavalta auringolta.

HYVÄ TIETÄÄ:

Munkki on sosiaalisessa hierarkiassa aina maallikkoa ylempänä. Maallikko kävelee aina munkin takana ja istuu alemmalla tasolla, mikä on joskus meille isokokoisille suomalaisille hankalaa. Nainen ei missään tapauksessa saa koskettaa munkkia tai edes hänen kaapuaan. Busseissa munkit istuvat aina takaosassa ja siksi naiset välttävät näitä istuimia.

HYVÄ TIETÄÄ:

Buddhan kuvia on kohdeltava erityisellä kunnioituksella, vaikka niitä onkin myynnissä muun matkamuistorihkaman seassa. Tavallinen thaimaalainen ei pidä Buddhan kuvaa kauppatavarana tai taide-esineenä ja tekee aina wain, ennen kuin joutuu koskettamaan sitä. Turistinkin on hyvä muistaa, että se on Thaimaassa pyhä esine.

tiistai 8. tammikuuta 2008

Avuliaisuus

Thaimaalaiset ovat ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, senhän kaikki Thaimaassa lomailevat tietävät. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Joskus thaimaalainen tarjoaa sinulle apuaan, vaikka hänellä ei olisi minkäänlaista todellista mahdollisuutta tai kykyä ratkaista ongelmaasi. Sinua ehdottomasti halutaan auttaa, vaikka et pyytäisi apua ja mielestäsi pärjäisit aivan hyvin itsekin. Etukäteen et voi koskaan tietää, saatko oikeasti apua vai et, vai yritetäänkö sinua peräti huijata.

Samuilla asuessani opin, että paikallisten avuntarjouksiin ei kannattanut luottaa, sillä monesti ne johtivat hankaluuksiin ja ylimääräiseen rahanmenoon. Toisaalta kielitaidoton oli jatkuvassa avuntarpeessa, joten se teki asian mutkikkaaksi. Parasta on, jos voi kysyä neuvoa ja apua usealta taholta ja lisäksi itse ottaa selvää asioista.

Tyypillinen tilanne, missä matkailija kaipaa paikallisen apua, on tien löytäminen hotelliin tai nähtävyyteen. Tämän tästä näkee turistin kartta kädessään kysymässä neuvoa, ja thaimaalaisen viittomassa johonkin suuntaan. Itse asiassa useimmat thaimaalaiset eivät osaa lukea karttaa, tuota taitoa ei heille taideta koulussa opettaa. Thaimaalaisella ei kuitenkaan ole tapana sanoa, ettei hän tiedä tai osaa jotain asiaa eikä hän halua myöskään tuottaa kysyjälle pettymystä. Niinpä hän neuvoo johonkin keksimäänsä suuntaan, ja matkailijaparka huomaa tulleensa harhautetuksi vasta vaellettuaan hikisenä pari ylimääräistä kilometriä.

Näistä pienistä ongelmista huolimatta juuri thaimaalaisten avuliaisuus ja ystävällisyys tekee matkailijan elämän niin mukavaksi, että Thaimaahan haluaa tulla aina uudelleen.

HYVÄ TIETÄÄ:

Suhtaudu thaimaalaisten avuntarjouksiin varauksella. Osa auttajista on liikkeellä vilpittömällä mielellä, mutta osa on viattomia tai vähemmän viattomia juksaajia. Muista torjua avuntarjous ystävällisesti hymyillen.

Jos ventovieras ihminen tarjoaa sinulle apuaan lentokentällä, bussiasemalla tai kadulla, on turvallisinta kieltäytyä kohteliaasti ja jatkaa saman tien matkaa. Todennäköisesti kyseessä on "tout", joka saa komission johdatettuaan sinut johonkin paikkaan, jossa sinulle yritetään myydä jotakin. Älä anna univormun hämätä - monet "toutit" käyttävät niitä antaakseen virallisen ja uskottavan vaikutelman.

Apteekit

Apteekkeja (Drug Store) on tiuhaan Thaimaan lomakohteissa. Useimmat matkailijoiden vaivat hoituvatkin ilman lääkärissäkäyntiä. Apteekkarit toimivat alueensa terveydenhoitajina ja puhuvat useimmiten kohtuullista englantia. Heille joutuu useimmiten selostamaan vaivansa hyvin tarkkaan, ennen kuin he suostuvat myymään lääkettä, jotta saisit varmasti oikean rohdon oikeaan vaivaan. Myös antibioottikuurin voi Thaimaassa saada ilman reseptiä suoraan apteekin tädiltä tai sedältä, jos tämä katsoo sen tarpeelliseksi. Muista, että jos apteekin täti ei tiedä parannuskeinoa vaivaasi, hän ei sitä kerro vaan keksii jonkun diagnoosin. Vakavammissa vaivoissa kannattaa aina kääntyä lääkärin puoleen.

Aika

Onko sinulla ollut viime aikoina kiire? Kärsitkö stressistä? Uhkaako loppuunpalaminen? Jos uhkaa, Thaimaa on sinulle mitä parhain lomavalinta. Istahda palmun varjoon hiekkarannalle, pulahda kylpylämpöiseen mereen kellumaan. Tilaa rantabaarista jääkylmä juoma. Nauti thaimaalaisten hymystä ja hymyile takaisin. Kahden päivän kuluttua et enää muista, mitä varten sinulla ylipäätään on koskaan ollut kiire. Rypyt ovat silinneet otsaltasi ja sydämen lyönnit tasaantuneet. Elämä on tässä ja nyt.

Loma on lomaa, mutta leppoisaan tunnelmaan vaikuttaa myös thaimaalaisten aikakäsitys, joka on tyystin erilainen kuin omamme. Länsimaissa me noudatamme minuuttiaikataulua ja tarkistamme kalentereistamme, milloin mikin työ ja tehtävä pitää tehdä. Jos joudumme odottamaan, me "hukkaamme aikaa". Thaimaalaisilla ei ole tarkkoja suunnitelmia eikä aikatauluja. He muuttavat suunnitelmiaan vähän väliä, tekevät monia asioita päälletysten ja keskeyttävät usein sen, mitä ovat tekemässä. He elävät nykyhetkessä, eivätkä murehdi huomisesta.

Jos thaimaalainen pyytää minua odottamaan vähän aikaa, kyse voi olla yhtä hyvin kymmenestä minuutista kuin kahdesta tunnista, eikä hän voi ymmärtää, jos hermostun odottamiseen. Tuoreena reppuselkäturistina minulla olikin tapana hermostua, jos odottamani bussi saapui pari tuntia myöhässä. Pian oivalsin, että Thaimaassa aikataulut ovat suurpiirteisiä, mutta lomalla sillä ei ole väliä. Odottaessani voin lukea pokkaria, jutella muiden matkalaisten kanssa tai mietiskellä omiani. Aika ei todellakaan mene hukkaan.

HYVÄ TIETÄÄ

Thaimaassa ei käännetä kelloja kesä- tai talviaikaan. Talvella Thaimaan aika on viisi tuntia edellä Suomea ja kesällä neljä.

Jos tarkastelet thaimaalaista kassakuittia, päivämäärän yhteydessä oleva vuosiluku saattaa näyttää oudolta. Kun meillä on vuosi 2008, Thaimaassa eletään vuotta 2551. Ajanlasku alkaa Buddhan kuolemasta. Päivä ja kuukausi ovat kuitenkin samat kuin meillä, ja vuosi vaihtuu samaan aikaan.

Nauti Thaimaasta

Olen parhaillaan kirjoittamassa opaskirjaa Thaimaahan matkustaville suomalaisturisteille. Perustin tämän blogin kirjoitustyöni tueksi, sillä toivon lukijoilta palautetta, toiveita ja kommentteja teksteihini liittyen.

Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana sekä asunut Thaimaassa että matkustanut siellä paljon. Pian sinne valmistuu myös ikioma bungalowini, jota aion paitsi käyttää itse myös vuokrata tuttavilleni ja ystävilleni. Thaimaa on ihana lomamaa, mutta uskon, että vinkkieni avulla saat lomastasi enemmän irti ja nautit siitä, olit sitten ensikertalainen tai kokenut matkalainen. Tulen käyttämään kirjaani myös itse, sillä minulla on tapana unohtaa omat hyvät neuvoni - esimerkiksi unohdin viimeksi ottaa OFFin mukaan ja hyttyset söivät minut punakirjavaksi, koska ensimmäisestä kohteestani en saanut kunnon karkotetta.

Tarkoitukseni on tehdä kirjasta pokkarityyppinen, kevyt ja helposti mukana kannettava. Tieto tarjoillaan tietosanakirjatyyppisesti aakkosjärjestyksessä, ja kunnon hakemisto takaa, että löydät helposti ja nopeasti tarvitsemasi tiedon.

Olen toimittaja ja tietokirjailija. Teen työtä omassa yrityksessäni Fabella Ltd Oy:ssä. Kirjoittamisen lisäksi teen työtä aloe vera -tuotteiden parissa.