torstai 10. tammikuuta 2008

Gekkoliskot



Pienet gekkoliskot torkkuvat piiloissaan päivän ajan, mutta iltaisin ne ryhtyvät metsästämään hyönteisiä syöksähdellen pitkin huoneiden seiniä ja kattoja. Ne ovat siis tarpeellisia hyötyeläimiä ja sitä paitsi ulkonäöltään somia. Niitä ei kannata pelätä eikä kammoksua, ne eivät todellakaan pure! Gekkoja tulee sisätiloihin vain jos sieltä löytyy syötävää, muuten voit seurata niiden puuhastelua ja hauskaa naksuttavaa äännähtelyä bungalowisi terassilla tai hotellihuoneesi parvekkeella. Itse olen niin viehättynyt gekkoihin, että olen antanut tatuoida yhden käsivarteeni, siten minulla on muisto Thaimaan lämpimistä illoista aina mukanani.

Kun ensimmäisen kerran saavuimme Thaimaahan perheen kanssa ja avasimme rantabungalowimme oven, kuulin lasten kauhistuneet kiljaisut. Seuraavaksi näin, mikä ne oli aiheuttanut. Olohuoneen seinältä meitä katseli noin puolen metrin pituinen lisko. Kauhistus kaikkosi saman tien eikä sen koommin tullut takaisin. Myöhemmin illalla kuulimme ulkoa merkillistä ääntelyä, aivan kuin matalaääninen käki olisi lauleskellut, mutta jokainen kukkuu oli edellistä hitaampi, ja noin viiden kukkuun jälkeen se vaikeni. Vasta viikkoja myöhemmin meille selvisi, että sillä lailla lauleskelee juuri meidät vastaanottanut lisko, jonka nimi on tuk-kae, eli se miltä otuksen yskähtelevä ääntely kuulostaa. En ole enää sen jälkeen nähnyt tuk-kaeta sisätiloissa, se on hyvin ihmisarka. Rakennusten ulkoseiniltä sen joskus onnistuu jäljittämään.

Thaimaassa on toki paljon muitakin liskolajeja, tarkkasilmäinen voi bongata joitakin liikkuessaan ulkona.

Ei kommentteja: