Tärkein käyttäytymissääntö, joka matkailijan olisi hyvä hallita, on mielenmaltti tilanteessa kuin tilanteessa. Ei saa korottaa ääntään eikä ilmaista suuttumustaan, vaikka kuinka kiukuttaisi, kun ei mielestään ole saanut ostamaansa palvelua. Näitä tilanteita Thaimaassa tulee vastaan väistämättä. Asiat hoituvat useimmiten ystävällisesti hymyillen, eikä kiukustuminen missään tapauksessa auta asiaa. Kun kumpikin osapuoli säilyttää kasvonsa tai parhaimmassa tapauksessa onnistuu "antamaan toiselle kasvoja", asiat etenevät parhaiten.
Vaikka thaimaalaiset arvostavat tyyneyttä ja pidättyvää käytöstä, hekin voivat joskus menettää malttinsa. Jos thaimaalainen "menettää kasvonsa" sinun edessäsi, voit nähdä jotakin muuta kuin thaimaalaista hymyä. Se voi tapahtua aivan yllättäen eikä siihen voi aina varautua etukäteen.
Hankalin kohtaamani tilanne tapahtui muuttaessamme Samuilta Bangkokiin, josta olimme vuokranneet huoneiston kuukaudeksi. Taksi kiersi ja kiersi Sukhumvitin kujia, mutta ei löytänyt kyseistä taloa. Lopulta hän ilmoitti, että antamaani osoitetta ja taloa ei ollut olemassa , ja voisimme nousta autosta. Sen olisin tehnytkin, jollei taksissa olisi ollut itseni lisäksi kolmea lasta, kahta kissaa ja melkoista määrää matkatavaroita, ja jollei olisi satanut kaatamalla. Sitä paitsi tiesin, että kyseinen talo oli olemassa, sillä siellä odotti lasten isä. Sain houkuteltua taksin vielä uudelle etsintäkierrokselle ja lopulta huomasin itse talon nimen eräässä kyltissä, joka johti sivukujalle. Kun pääsimme perille, taksinkuljettaja alkoi raivota hillittömästi - onneksi ei minulle vaan talon vahtimestarille. Hän oli menettänyt ilmeisesti kasvonsa pahan kerran, vaikka minä en ollut edes korottanut ääntäni kertaakaan - olinpahan vain sattunut löytämään talon, jota ei hänen mukaansa ollut olemassa.
Toinen kiusallinen tilanne sattui sekin autossa. Olin minibussissa matkalla Pattayalta Bangkokin lentokentälle seitsemän muun matkalaisen kanssa. Kokematon kuljettaja eksyi lähellä lentokenttää väärälle moottoritielle, jonka ruuhkaiset kaistat matelivat kävelyvauhtia. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mikä olisi oikea reitti ja hän menetti hermonsa täysin tajutessaan, että monet meistä myöhästyisivät lennoiltaan, vaikka me matkustajat pysyimme viilipyttymäisen rauhallisina. Hän puikkelehti ensin sekopäisenä kaistojen välissä ja pysäytti sitten auton keskelle monikaistaista tietä. Hän hyppäsi ulos, yritti huitoen pysäyttää ohi matelevia autoja ja yritti sitten houkutella meidät ulos autosta lompsaansa heilutellen. Ymmärsimme, että hän halusi maksaa meille, jos vain löytäisimme toisen kyydin. Meistä se ei ollut kannatettava ajatus, sillä olimme keskellä moottoritietä, meitä oli kahdeksan ja kaikilla oli runsaasti matkatavaroita. Lopulta saimme houkuteltua hänet takaisin autoon, ja yhteistuumin löysimme oikealle tielle. Muista en tiedä, mutta itse ehdin viime tipassa omalle lennolleni. Totisesti toivon, etten enää osuisi kasvonsa menettäneen kuljettajan kyytiin - siitä ei hyvää seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti